Tilaa puhelimeesi tukkilauttahälytys ja tule seuraamaan lautan kulkua läpi Puumalansalmen!

Sätkät, sätkät, parrun pätkät Sinisellä Saimaalla seilattiin

Saimaalla uitetaan tukkilautoissa puuta arviolta puoli miljoonaa kuutiometriä kesässä. Saimaa on ainoa uittovesistö Suomessa ja nykyisin ainoa uittoa käyttävä metsäyhtiö on UPM. Lauttoja vetävät hinaajat Tarmo ja Olli.  Nykyään lautoissa hinataan tukkeja Ristiinaan Pelloksen vaneritehtaalle sekä Lappeenrantaan Kaukaan tehtaalle.

Uiton lähtöpaikkoja on käytössä 15 kpl, joista pohjoisimmat ovat Nurmeksessa ja Iisalmessa. Pisimmillään uittomatka on 450 km. Tänä päivänä uitto korvaa pitkänmatkan kuljetuksessa 8.000 rekkakuormaa tai 350 junaa tai 300 alusta. Uitto säästää kesässä noin 1,1-1,6 miljoonaa litraa polttoainetta verrattuna siihen, että vastaava määrä puuta kuljetettaisiin autoilla.

Kaikista parhaiten tukkilautan kulkua voi Saimaalla ihailla Puumalansalmessa: vaikkapa sataman terassilta tai nousemalla hissillä Puumalansalmen sillalle, josta näet koko kilometrin pituisen tukkilautan kokonaisuudessaan. Uittokauden aikana äitienpäivästä isänpäivään Puumalan ohittaa noin 30 uittolauttaa.

Puumalan kunta ja UPM ovat avanneet yhteistyössä tukkilauttahälyttimen, jonka avulla saat Whatsapp-viestin tukkilautan saapumisesta.

  1. Jos sinulla ei vielä ole Whatsappia, niin asenna se puhelimeesi (esim. osoitteesta www.whatsapp.com).
  2. Liity ryhmään oheisella Whatsapp ryhmä Tukkilauttainfo2 -linkillä: https://chat.whatsapp.com/LrdL8tBBcgH1EwqrHy2TQt
  3. Sinut liitetään erilliseen Tukkilautta Puumalansalmessa -ryhmään. Ryhmässä julkaistaan vain tukkilautan saapumista koskevia tietoja, eivätkä muut ryhmän jäsenet voi lähettää siinä viestejä.
  4. Huom: muut ryhmän jäsenet näkevät myös puhelinnumerosi sekä tietosuoja-asetuksistasi riippuen nimesi ja profiilikuvasi. Voit hallinnoida niiden julkisuutta omassa Whatsapp-sovelluksessasi. Lue lisää ohjeita: https://www.whatsapp.com/safety?lang=fi.
  5. Voit poistua ryhmästä Whatsappissa kun haluat, jonka jälkeen tukkilauttailmoituksia ei enää lähetetä sinulle.

Saat puhelimeesi sen jälkeen tiedot tukkilauttojen arvioidusta saapumisajankohdasta Puumalansalmeen. Ensimmäinen ilmoitus tulee noin vuorokautta ennen lautan saapumista ja toinen noin 1-2 tuntia ennen, riippuen myös lautan aikataulusta. Öisin viestejä ei lähetetä. Huomioithan, että lautan kulkuun vaikuttaa mm. sääolot: uitto ei ole hätäisen puuhaa, sillä lautta etenee noin kahden kilometrin tuntinopeudella.

Palvelu on täysin maksuton. Voit lisäksi seurata Tarmon ja Ollin matkaa helposti myös http://aluskartta.com -palvelussa.

Lisätietoja: Puumalan matkailuinfo: puh. 050 562 0706, UPM uittopäällikkö Esa Korhonen 0400 366 991.

UPM – Wikipedia

Tietosuojaseloste