Puumalan vapaa-ajan asukkaat ja kyselytutkimuksen tulos

17 marraskuun, 2021

Taloustutkimus Oy:n tutkimusjohtaja Kari-Pekka Töyrylä toteaa, että ”Puumalan kunta voi olla tutkimustulokseen tyytyväinen. Tuloksessa korostui erityisesti turvallisuuden ja luonnon merkitys. Pienten kuntien vetovoima on pandemian ja etätyöskentelyn myötä selvästi vahvistunut. Vapaa-ajan asukkaita kiinnostaa myös kunnan kehittäminen. Tässä tutkimuksessa kehittämisen keskiöön nousi mm. viestintä. Sen parantamiseen on aina tarvetta, mutta toisaalta se kuuluu ns. hyväksyttäviin heikkouksiin. Kunnan palveluihin vapaa-ajan asukkaat ovat vakituisia asukkaita tyytyväisempiä, koska he eivät odotakaan saavansa Puumalasta kaikkea. Vakituiset asukkaat sen sijaan joutuvat hankkimaan erilaisia käyttötavaroita lähikaupungeista”.

Kyselytutkimuksen tulos