Etelä-Savon pelastuslaitos tuottaa Puumalan kunnan pelastuspalvelut palvelutasopäätöksen mukaan. Etelä-Savon pelastuslaitoksen vakinainen henkilöstö, yhdessä sopimuspalokuntien kanssa, huolehtii onnettomuuksien ennaltaehkäisystä, pelastustoiminnasta sekä varautumisesta koko Etelä-Savon alueella.
Paloasema sijaitsee osoitteessa Takakuja 4
Paloaseman vastuuhenkilö on palomestari Riku Seppä 050 311 7563
Viranomaispäivystys 24/7 0201 33 44 08
Tarkempia tietoja pelastus- ja palotoiminnasta löydät täältä: https://espl.fi/
AJANKOHTAISTA: RISUJEN- JA PUUTARHAJÄTTEEN POLTTAMINEN
Risujen polttamisesta on tehtävä ilmoitus, mikäli savua syntyy merkittävästi. Jätteiden polttaminen on aina kielletty.
Risuja ja puutarhajätettä poltettaessa tulee varata alkusammutusvälineitä ja huolehtia riittävästä jälkivartioinnista. Polttamista rajoittavat muun muassa kunnan ympäristönsuojelumääräykset, jotka voivat kieltää taajama-alueilla puutarhajätteiden tai risujen polttamisen. Myös pelastusviranomainen voi kieltää avotulen teon mikäli tulipalon vaara on ilmeinen, esimerkiksi kuivuuden tai tuulisen sään takia. Metsäpalovaroituksen aikana avotulen tekeminen on aina kielletty!
Voimassa olevat varoitukset voi tarkistaa Ilmatieteen laitoksen sivuilta.
Huomioithan, että sytyttäjä on aina vastuussa seurauksista. Vaihtoehtoiset menetelmät risujen ja muun puutarhajätteen hävittämisessä auttavat ympäristöä, eivätkä häiritse naapureita.
Lisää tietoa metsäpalovaroituksista ja avotulesta löydät kodinturvaopas.fi sivustolta.
Puhelimiin ladattavan 112 -sovelluksen kautta voitte myös tarkistaa koordinaattitiedot.
Lisää tietoa risujen/puutarhajätteen polttamisesta saat alla olevasta linkistä:
https://pelastustoimi.fi/koti-ja-arki/tulen-kasittely/risujen-poltto