Museot

Liehtalan tilan kanat astelevat vapaina etsimässä ruokaa pihanurmikolla.

Liehtalanniemen museotila on luonnonsuojelulain nojalla rauhoitettu 22 hehtaarin saaristohelmi Niinisaaressa. Alueella sijaitsee kalastus- ja pienviljelytila, joka on toiminut kesäisin museona jo 1980-luvulta alkaen. Alueen rauhoittamisen tarkoituksena on säilyttää Liehtalanniemi elävänä ja havainnollisena näytteenä 1900-luvun savolaisesta pienviljely- ja kalastustilasta. Liehtalanniemi kertoo jo kadonneesta elämänmuodosta, jonka jäljet ovat yhä havaittavissa luonnossa ja alueen eliöstössä. Kesäsesonkien aikana tilalla on opaspehtori, jonka tarinat vievät vierailijan tilan viimeisen isännän, Jallun maailmaan. Tilalla on myös kesälampaita, kanoja,  opastettu luontopolku (2 km), melojien rantautumispaikka, vieraslaituri ja nuotiopaikka. Lisätietoja museosta saat tästä esitteestä.

Salpalinjaan kuuluva betonikorsu on avoinna yleisölle heinäkuussa ja muulloin sopimuksen mukaan Pappilantie 2:ssa. Bunkkerin esitteen voit ladata tästä.

Puumalan kunta omistaa museorekisterissä olevan höyrylaiva Wennon,  jota liikennöi Puumalan Veneseura. Veneseuralta voi tilata risteilyjä vaikkapa juhlien järjestämiseen. Tiedustelut ja varaukset www.puumalanveneseura.fi Aito metallirunkoinen höyrylaiva S/S Wenno on rakennettu vuonna 1907 Miettulan sahan (nykyisin Sahanlahti Resort) puutavarakuljetuksia varten. Sahanlahti tunnetaan myös Elsa Heporaudan syntymäkotina. Monipuolinen kulttuuripersoona ja yksi Kalevala Korun perustajista syntyi Sahanlahdella 1883. Elsan elämään pääset tutustumaan kiertonäyttelyn kautta, jonka Puumalan Kalevalaiset Naiset ry. ja kunnan kulttuuripalvelut tuottivat 2013. Sahan historiasta ammentaa myös Sahan museon tiloissa toimiva pakopelihuone.

www.sahanlahtiresort.fi
http://www.etelasavonmuseot.fi/elementit/vesi/vesiamyoten.html

Puumalan museot  – linkki Etelä-Savon museoportaaliin