Ympäristötaideteoskilpailu

 

Puumalan kunta järjesti avoimen ympäristötaidekilpailun Puumalan keskustan pääliittymän ympäristöön. Kilpailuaika oli 23.8.2023-18.1.2024.

Kilpailun tarkoituksena oli löytää Puumalan omaleimaisuutta esille tuova ympäristötaideteos. Tarkoitus on, että Puumalaa ja sen vahvuuksia esille tuova taideteos elävöittää kantatie 62:n ja Keskustien liittymää ja toivottaa tulijat tervetulleeksi kuntaan ympäri vuoden. Teos sijoittuu yleissuunnitelman mukaiselle alueelle taidepolun varteen tai sen välittömään läheisyyteen.

Arviointiperusteita olivat mm. Puumalan omaleimaisuuden esille tuominen sekä alueen viihtyisyyden vahvistaminen ja elävöittäminen, kulttuurisen ja ekologisen kestävyyden huomioon ottaminen, toteuttamiskelpoisuus sekä taiteellinen näkemyksellisyys.

Kilpailuun saapui määräaikaan mennessä yli 50 kilpailutyötä. Palkintolautakunta arvioi kilpailutyöt anonyymisti 4.3.2024. Tämän jälkeen järjestettiin yleisöäänestys, jossa yleisö valitsi oman suosikkityönsä. Kilpailun mahdollisti Taiteen edistämiskeskuksen 50 000 euron erityisavustus harvaan asutun maaseudun kulttuuritoimintaan ja kunnan omarahoitus.

Palkintolautakunta päätti yksimielisesti antaa ensimmäisen palkinnon 10 000 euroa kuvanveistäjä Matti Kalkamon teokselle Tuulivaroitus.

Lautakunta toteaa, että Tuulivaroitus on humoristinen ja näkemyksellisyydessään yllätyksellinen teos, joka synnyttää erilaisia tulkintoja ja tunteita. Yhtäältä veistos kommentoi ihmisen osaa elämän ja Saimaan saariston tuulten riepoteltavana, toisaalta se kuvaa sitkeää kiinnittymistä omaan kontuun eli vahvaa veto- ja pitovoimaa, jota Puumala kuntana ja vapaa-ajanasumisen paikkana parhaimmillaan edustaa. Lautakuntaa miellytti veistoksen riittävä korkeus ja samalla kokonaisuuden keveys ja ilmavuus.

II palkinto 4000 euroa jaettiin arkkitehti Jaakko Heikkilän työlle Saimaan vedet.

Lauttakunnan mielestä Saimaan vedet -teoksen muotokieli keskustelee luontevasti Puumalan siltatornin Saimaan majakka -valotaideteoksen kanssa. Teoksessa on ilmavuutta, runollisuutta ja liikettä ja sen voi kokea myös veistoksen ”sisäpuolelta”.

III palkinto 2000 euroa ja yleisöäänestyksen voitto menee arkkitehtiduo Jesse Kitinojan ja Joel Stenroosin Tukinuitto-teokselle.

Teos liittyy vahvasti Saimaan kulttuurihistoriaan ja tämän päivän puumalalaiseen arkeen. Teoksen tilankäyttö on onnistunut ja veistoksessa on rouheaa dynaamisuutta. Veistosalue osallistaa kokijansa liikkumaan ja leikkimään.

Ympäristöteos toteutettiin vuosien 2024-2025 aikana. Ympäristötaideos julkistettiin 7.6.2025.

Työvaiheet ja yhteistyökumppanuudet

Teoksen valamisesta vastasi taidevalaja Kirsi Siponen Lapinlahdelta. Teoksen rungon ja jalustan valmisti Tehomet Oy Kangasniemeltä. Maanrakennustöistä Puumalassa vastasivat Puumalan Maansiirto ja Metsätyön Antti Kasanen sekä Maansiirto Hämäläinen. Sähköt ja valaistuksen teokselle asensi Etelä-Savon Sähkö Oy. Teos asennettiin kahden asteen kulmaan ja sillä taiteilija on halunnut kuvastaa tuulisia olosuhteita. Pylvään väritys mukailee karimerkkiä.

Teoksen kokonaiskustannukset palkintoineen, asennuksineen, maatöineen, ilmoituksineen ja muine kustannuksineen olivat 80 090 euroa, johon Taiteen edistämiskeskus myönsi avustusta 50 000 euroa. Kunnan osuus oli 30 090 euroa. Budjetti alittui 4 900 eurolla.

   

 

Taideteoskilpailu toteutettiin noudattamalla Suomen Taiteilijaseuran hyväksymää kilpailuohjelmaa. Tutustu kilpailuohjelmaan tästä: Puumalan ympäristötaideteoksen kilpailuohjelma_muokattu 20231221