Avustukset

Kulttuuri

Kulttuuripalvelujen kohdeavustukset

Avustuksia myönnetään rekisteröidyille yhdistyksille tai muille toimijoille, joiden kotipaikka on Puumala. Kulttuuripalvelujen avustukset ovat kertaluontoisia kohdeavustuksia, jotka maksetaan kuitteja tai muita tositteita vastaan. Avustusta ei myönnetä toimintaan, johon saadaan muuta merkittävää tukea valtiolta tai muulta taholta. Kohdeavustukset jaetaan harkinnan mukaisesti ja talousarvioon varattujen määrärahojen puitteissa.

Kulttuuripalvelujen kohdeavustusta voi saada:

-kulttuuritapahtumiin
-leiri- ja kurssitoimintaan
-koulutus- ja kurssitoimintaan
-toimitilojen ylläpitämiseen
-muihin kulttuuriprojekteihin

Kohdeavustusta voi hakea vapaamuotoisella hakemuksella ennen ko. toimintaa tai sen jälkeen, mutta kuitenkin saman kalenterivuoden aikana. Hakemukset tulee olla perillä 30.11. mennessä. Tuki maksetaan toteutuneita kulutositteita vastaan. Hakemuksen voi lähettää osoitteella Puumalan kunta, Kulttuuripalvelut, Keskustie 14, 52200 Puumala tai sähköpostilla kirjaamo(at)puumala.fi.

Hakemuksesta tulee käydä ilmi:
– avustuskohde
– kohteen menot ja tulot
– kohteeseen saadut muut avustukset
– selvitys avustustarpeesta ja summa
– hakijan yhteystiedot ja tilinumero

Kohdeavustuksen maksaminen

Kohdeavustukset maksetaan markkinointipäällikön päätöksen mukaisesti sen jälkeen, kun hyväksyttävät menotositteet on toimitettu päätöksentekijälle. Tositteet on toimitettava saman vuoden aikana, kun avustettava toiminta on tapahtunut. Mikäli avustuksen saaja on antanut päätöksentekijälle virheellistä tietoa toiminnastaan tai muuten johtanut häntä harhaan avustusta koskevissa asioissa, voidaan myönnetty avustus jättää maksamatta tai jo maksettu avustus periä takaisin.

Lisätiedot:

markkinointipäällikkö Tuula Vainikka
050 562 0706, tuula.vainikka(at)puumala.fi

 

Liikunta

Liikuntapalvelujen kohdeavustukset 1.2.2022 lähtien 
Kohdeavustuksia myönnetään rekisteröidyille yhdistyksille tai muille toimijoille, joiden kotipaikka on
Puumala. Liikuntapalvelujen avustukset ovat kertaluontoisia kohdeavustuksia, jotka maksetaan
kuitteja tai muita tositteita vastaan.Yhdistys tai toimintaryhmä voi hakea vuoden aikana kohdeavustusta samaan tapahtumaan tai kohteeseen
vain yhdeltä Puumalan kunnan avustuksia myöntävältä taholta. Kohdeavustusta ei myönnetä toimintaan,
johon saadaan muuta merkittävää tukea valtiolta tai muulta taholta.Kohdeavustukset jaetaan harkinnan mukaisesti ja talousarvioon varattujen määrärahojen puitteissa.
Kohdeavustusten jakamisessa painotetaan Puumalassa järjestettävää ryhmätoimintaa sekä nuorten
toimintaa. Nuoren ikäraja määritellään nuorisolain mukaisesti. Nuoriin tai nuorille suunnattuun toimintaan kohdistuvia avustuksia myönnettäessä nuorisovaltuusto voi toimia asiantuntijana päätöstä tehtäessä.Liikuntapalvelujen kohdeavustusta voi saada:
– ohjatun liikuntatoiminnan järjestämiseen
– leiri- ja koulutustoimintaan
– kilpailutoiminnan järjestämiseen
– kuntoliikuntatapahtumiin
– muihin liikuntaprojekteihinRajoitukset:
Liikuntapalvelujen kohdeavustuksia ei myönnetä
– kalustohankintoihin ja kaluston kunnossapitoon
– päivärahakuluihin
– kunnan omien toimitilojen vuokrakustannuksiin
Matkakorvaukset maksetaan vain ryhmille.Kohdeavustuksen hakeminen

Avustusta voi hakea ennen toimintaa tai tapahtumaa tai heti sen jälkeen, kuitenkin saman kalenterivuoden aikana. Vuoden viimeiset hakemukset on oltava päätöksentekijällä 30.11. mennessä. Hakemuksen voi lähettää osoitteella Puumalan kunta, Liikuntapalvelut, Keskustie 14, 52200 Puumala tai sähköpostilla kirjaamo(at)puumala.fi.

Vapaamuotoisesta hakemuksesta tulee ilmetä:
– avustuskohde
– kohteen menot ja tulot
– muualta saatavissa olevat tai saadut avustukset
– avustuksen saamisen tarve
– yhteystiedot (nimi, osoite ja pankkitiedot)
Tarvittaessa voidaan pyytää lisäselvitystä ennen päätöksentekoa.

Ratkaisuvalta: Liikunta- ja nuorisotoimen avustuksista päättää hallintosäännön 17 §:n mukaan vapaa-aikasihteeri. Kohdeavustuksia jaetaan liikuntapalvelujen talousarvioon varattujen määrärahojen puitteissa.

Kohdeavustuksen maksaminen

Kohdeavustukset maksetaan vapaa-aikasihteerin päätöksen mukaisesti sen jälkeen, kun hyväksyttävät menotositteet on toimitettu päätöksentekijälle. Tositteet on toimitettava saman vuoden aikana, kun avustettava toiminta on tapahtunut. Mikäli avustuksen saaja on antanut päätöksentekijälle virheellistä tietoa toiminnastaan tai muuten johtanut häntä harhaan avustusta koskevissa asioissa, voidaan myönnetty avustus jättää maksamatta tai jo maksettu avustus periä takaisin.

Lisätietoja ja opastusta avustusten hakemiseen saa vapaa-aikasihteeriltä.

Yhteystiedot

vapaa-aikasihteeri Virpi Tuovinen
050 375 8569, virpi.tuovinen(at)puumala.fi.

 

Nuoriso

Nuorisopalvelujen kohdeavustukset 1.2.2022 alkaen

Avustuksia myönnetään yhdistyksille, toimintaryhmille ja nuorille, joiden kotipaikka on Puumala.
Nuoren ikäraja määritellään nuorisolain mukaisesti (0-29 v.).

Avustukset ovat luonteeltaan kertaluontoisia kohdeavustuksia, jotka maksetaan kuitteja tai muita tositteita vastaan. Yhdistys tai toimintaryhmä voi hakea vuoden aikana avustusta samaan tapahtumaan tai kohteeseen vain yhdeltä Puumalan kunnan avustuksia myöntävältä taholta. Avustusta ei myönnetä toimintaan, johon saadaan muuta merkittävää tukea valtiolta tai muulta taholta.

Kohdeavustukset jaetaan harkinnan mukaisesti ja talousarvioon varattujen määrärahojen puitteissa. Kohdeavustusten jakamisessa painotetaan Puumalassa järjestettävää ryhmätoimintaa sekä nuorten itsensä järjestämää toimintaa.  Nuorisovaltuusto voi toimia asiantuntijana päätöstä tehtäessä.

Nuorisopalvelujen kohdeavustusta voi saada:
– nuorille järjestettävään ryhmätoimintaan: tapahtumiin, retkiin, kerhoihin
– nuorten harrastamisen mahdollisuuksia tukevaan koulutustoimintaan
– nuorten omiin projekteihin

Rajoitukset:
Nuorisopalvelujen kohdeavustuksia ei myönnetä
– kalustohankintoihin ja kaluston kunnossapitoon
– päivärahakuluihin
– kunnan omien toimitilojen vuokrakustannuksiin
Matkakorvaukset maksetaan vain ryhmille.

Kohdeavustuksen hakeminen

Avustusta voi hakea ennen toimintaa tai tapahtumaa tai heti sen jälkeen, kuitenkin saman kalenterivuoden aikana. Vuoden viimeiset hakemukset on oltava päätöksentekijällä 30.11. mennessä. Hakemuksen voi lähettää osoitteella Puumalan kunta, Nuorisopalvelut, Keskustie 14, 52200 Puumala tai sähköpostilla kirjaamo(at)puumala.fi.

Vapaamuotoisesta hakemuksesta tulee ilmetä:
– avustuskohde
– kohteen menot ja tulot
– muualta saatavissa olevat tai saadut avustukset
– avustuksen saamisen tarve
– yhteystiedot (nimi, osoite ja pankkitiedot)
Tarvittaessa voidaan pyytää lisäselvitystä ennen päätöksentekoa.

Ratkaisuvalta: Ratkaisuvalta nuorisopalvelujen avustuksista päättää hallintosäännön 17 §:n mukaan vapaa-aikasihteeri.  Tarvittaessa nuorisovaltuusto käsittelee nuorisopalveluille kohdistetun nuorten hakijoiden tai hakijaryhmien hakemukset ja antaa niistä päätösehdotuksen vapaa-aikasihteerille.

Kohdeavustuksen maksaminen

Kohdeavustukset maksetaan vapaa-aikasihteerin päätöksen mukaisesti sen jälkeen, kun hyväksyttävät menotositteet on toimitettu päätöksentekijälle. Tositteet on toimitettava saman vuoden aikana, kun avustettava toiminta on tapahtunut. Mikäli avustuksen saaja on antanut päätöksentekijälle virheellistä tietoa toiminnastaan tai muuten johtanut häntä harhaan avustusta koskevissa asioissa, voidaan myönnetty avustus jättää maksamatta tai jo maksettu avustus periä takaisin.

Lisätietoja kohdeavustusten hakemisesta saa vapaa-aikasihteeriltä.

Yhteystiedot

vapaa-aikasihteeri Virpi Tuovinen
050 3758569, virpi.tuovinen(at)puumala.fi

Kyläavustukset

Kyläavustuksia myönnetään rekisteröidyille yhdistyksille ja muille toimijoille, joiden kotipaikka on Puumala. Avustukset ovat kertaluontoisia kohdeavustuksia, jotka maksetaan kuitteja tai muita tositteita vastaan. Avustukset jaetaan harkinnan mukaisesti ja talousarvioon varattujen määrärahojen puitteissa. Avustuksen myöntämisessä painotetaan aktivoivaa ja osallistavaa toimintaa haja-asutusalueella ja sen on oltava avointa kaikille kylälaisille ja loma-asukkaille.

Avustuksen hakeminen

Avustusta voi hakea vapaamuotoisella hakemuksella ennen toimintaa tai tapahtumaa tai heti sen jälkeen, kuitenkin saman kalenterivuoden aikana. Hakemukset tulee olla perillä 30.11. mennessä. Hakemuksen voi lähettää osoitteella Puumalan kunta, maaseutupalvelut, Keskustie 14, 52200 Puumala tai sähköpostilla kirjaamo(at)puumala.fi.

Hakemuksesta tulee käydä ilmi:
– avustuskohde
– kohteen menot ja tulot
– kohteeseen saadut muut avustukset
– selvitys avustustarpeesta ja summa
– hakijan yhteystiedot ja tilinumero

Avustuksen maksaminen

Kyläavustukset maksetaan sen jälkeen, kun hyväksyttävät menotositteet on toimitettu. Tositteet on toimitettava saman vuoden aikana, kun avustettava toiminta on tapahtunut. Mikäli avustuksen saaja on antanut päätöksentekijälle virheellistä tietoa toiminnastaan tai muuten johtanut häntä harhaan avustusta koskevissa asioissa, voidaan myönnetty avustus jättää maksamatta tai jo maksettu avustus periä takaisin.

Lisätiedot:

Kunnanjohtaja Niina Kuuva
050 375 8541, niina.kuuva(at)puumala.fi

Päivitetty 14.2.2022