Suomen UNICEF on myöntänyt Puumalalle ensimmäisen Lapsiystävällinen kunta -tunnustuksen
Suomen UNICEF valitsi Puumalan kunnan uudeksi Lapsiystävällinen kunta -mallin yhteistyökumppaniksi 31.8.2019 ja Puumala aloitti Lapsiystävällinen kunta -työn keväällä 2019.
Lapsiystävällisessä kunnassa lapsen oikeudet toteutuvat jokaisen alle 18-vuotiaan arjessa. Lapsen oikeuksien sopimuksessa on neljä yleisperiaatetta:
- Syrjimättömyys
- Lapsen edun ensisijainen harkinta
- Oikeus elämään ja kehittymiseen
- Lapsen näkemysten kunnioittaminen
Puumalan lapsiystävällinen työ alkoi alkukartoituksella, jonka seurauksena nousi esiin useita kehittämistarpeita. Kehittämisen työkaluksi laadittiin toimintasuunnitelma, jossa määriteltiin Lapsiystävällinen kunta -työn tavoitteet ja toimenpiteet. Sitä alettiin toteuttamaan syksyllä 2020 ja sen toteutumista Suomen UNICEF arvioi syksyllä 2021.
Arvioinnin perusteella Suomen UNICEF myönsi Puumalalle ensimmäisen Lapsiystävällinen kunta -tunnustuksen. Tunnustusta myöntäessään UNICEF arvioi sekä kehittämisprosessia että saavutettuja tuloksia.
Tunnustus ei tarkoita, että työ olisi valmis, vaan kunta sitoutuu jatkamaan lapsiystävällisyyden kehittämistä. Puumalalle nyt myönnettävä tunnustus on voimassa kaksi vuotta.
UNICEF kiittää Puumalaa mm. seuraavista asioista kunnan Lapsiystävällinen kunta -työssä
1. Lasten kanssa työskentelevien aikuisten ymmärrys lapsen oikeuksista on lisääntynyt. Lapsen oikeuksia on työstetty kunnan kaikkien opettajien ja koulunkäynnin ohjaajien kanssa.
2. Puumalassa on panostettu lapsen edun ja haavoittuvassa asemassa olevien lasten huomioimiseen sekä yhdenvertaisuuden edistämiseen.
- Lasten yhdenvertaisuutta on edistetty esimerkiksi haja-asutusalueen harrastuskyytien, leikkipuistojen kesätoiminnan ja maksuttoman kesäruokailun sekä maksuttoman varhaiskasvatuksen avulla.
- Koronapandemian etäopetuksen aikana toteutettiin lähiohjausta tukea tarvitseville oppilaille. Koulussa järjestettiin lähiohjausta sitä tarvitseville oppilaille, vaikka heillä ei erityisen tuen päätöksiä ollutkaan
3. Lasten ja nuorten osallisuuteen on kiinnitetty aiempaa enemmän huomiota muun muassa tukemalla nuorisovaltuuston aktiivista toimintaa ja kuulemalla lapsia heitä koskevista asioista päätettäessä.
”Puumala on sitoutunut vahvasti lapsiystävällisyytensä kehittämiseen ja on tässä työssä hyvällä tiellä. Jatkossa kannustamme Puumalaa varmistamaan erityisesti haavoittuvassa asemassa olevien lasten oikeuksien toteutumisen kaikissa kunnan toiminnoissa ja edistämään lapsivaikutusten arviointia osana päätöksentekoa”, toteaa UNICEFin erityisasiantuntija Johanna Laaja.
Perustietoa UNICEFin Lapsiystävällinen kunta -mallista
- Lapsiystävällinen kunta -malli on UNICEFin kunnille tarjoama työväline. Se auttaa kuntaa turvaamaan hyvän lapsuuden erityisesti haavoittuvimmassa asemassa olevien lapsille.
- Suomessa mallissa mukana on tällä hetkellä 44 kuntaa ja se tavoittaa lähes puolet Suomessa asuvista lapsista.
- Puumala on ollut mallissa mukana keväästä 2019 alkaen. Malli on uudistunut vuoden 2020 aikana, ja Puumala ryhtyy toteuttamaan kehittämistyötä uusitun mallin mukaisesti vuoden 2021 aikana.
- Malli perustuu YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen ja UNICEFin kansainväliseen Child Friedly Cities -malliin
Lisätiedot
Johanna Laaja, erityisasiantuntija, Suomen UNICEF
johanna.laaja@unicef.fi, puh. 040 721 1515
UNICEFin Lapsiystävällinen kunta -mallin digipalvelu www.lapsiystavallinenkunta.fi
UNICEFin arviointi Puumalan tunnustuksen myöntämisperusteista ja tunnustuksen kriteerien täyttymisestä:
UNICEFin Lapsiystävällinen kunta -malli/Puumalan arviointitapaaminen
Muistio 27.9.2021/Johanna Laaja ja Elina Siren / Suomen UNICEF
ARVIOINTITAPAAMISEN TAVOITE JA TARKOITUS
Arviointitapaaminen on osa Lapsiystävällinen kunta (LYK) -mallin mukaisen kehittämistyön ja sen tuloksellisuuden seurantaa kunnassa. Tapaamisessa arvioidaan, onko kehittämistyö kunnassa ollut mallin kriteerien mukaista, onko työ edennyt tavoitteiden mukaisesti, ja voidaanko kunnalle siten myöntää UNICEFin Lapsiystävällinen kunta -tunnustus.
UNICEF seuraa ja arvioi erityisesti seuraavia asioita:
1) Lapsiystävällinen kunta -kehittämistyö ja lapsiystävällisyyden edistäminen on poikkihallinnollista ja koko kunnan yhteinen tavoite- ja tahtotila.
2) Lapsiystävällinen kunta -kehittämistyö tähtää pitkäkestoisiin ja rakenteellisiin (toimintakulttuurin) muutoksiin.
3) Lapsiystävällinen kunta -kehittämistyössä varmistetaan lasten ja nuorten osallisuus niin arjen toiminnoissa kuin päätöksenteossa ja hallinnossa.
4) Lapsiystävällinen kunta -kehittämistyössä huomioidaan erityisesti haavoittuvimmassa asemassa olevat lapset/lapsiryhmät ja yhdenvertaisuusnäkökulma.
5) Lapsivaikutusten arviointia kehitetään systemaattiseksi osaksi kunnan päätöksentekoa.
Tämä arviointi koskee Puumalan kunnan kehitystyötä ajalla 2019 – 2021.
Lapsiystävällinen kunta -työ on käynnistynyt Puumalassa keväällä 2019.
Tapaamisessa käytiin läpi Puumalan Lapsiystävällinen kunta -työn toimintasuunnitelma, tavoitteet sekä lyhyt koonti kuluneen kauden toteutuneesta toiminnasta ja tuloksista. UNICEFin edustajat kommentoivat toimintasuunnittelua ja kehittämistyötä mallin tavoitteiden näkökulmasta.
OSALLISTUJAT
Tapaamiseen osallistui Puumalan Lapsiystävällinen kunta -koordinaatioryhmä sekä UNICEFilta Johanna Laaja ja Elina Siren.
LAPSIYSTÄVÄLLINEN KUNTA -MALLIN KOORDINAATIO JA KEHITTÄMISTYÖ
Koordinaatiorakenne
Lapsiystävällinen kunta -koordinaatioryhmä vastaa siitä, että toimintasuunnitelman toteutumista seurataan ja arvioidaan säännöllisesti sekä myös tarkennetaan ja päivitetään tarpeen mukaan työn ja seurantakauden edetessä.
Lapsiystävällinen kunta -koordinaattorina toimii palvelujohtaja Anne Julin. Koordinaattorin apuna on sivistystoimen vastuuhenkilöista koostettu tiivis työryhmä, mikä on rakenteena ollut toimiva.
Puumalan koordinaatioryhmä on monipuolinen ja mukana ovat laajasti keskeiset viranhaltijat, nuorisovaltuuston, kunnanvaltuuston, seurakunnan sekä kolmannen sektorin edustus. Kaikilla osallistujilla on ollut ymmärrys siitä, miksi ryhmä kokoontuu ja mikä sen tavoitteena on. Päämäärä on ajan myötä selkiytynyt ja toiminnan edetessä on löytynyt yhteinen eri tahojen sitoutuneisuus työhön.
Nuorisovaltuuston kaksi edustajaa vaihtuivat vuoden 2021 alussa. Nuorisovaltuuston edustajat ovat ryhmän tasavertaisia jäseniä. Ryhmän muut jäsenet kyselevät heiltä aktiivisesti asioita ja mielipiteitä.
Puumalassa sote-palvelut järjestää ESSOTEn kuntayhtymä, jossa on ollut jonkin verran henkilöstövaihdoksia, mikä on hieman hidastanut sote-puolen aktiivista mukanaoloa.
LAPSIYSTÄVÄLLINEN KUNTA -KEHITTÄMISTYÖN TOIMINTASUUNNITELMAN JA TOIMENPITEIDEN TOTEUTUMINEN
Vuonna 2020 hyväksytyssä Puumalan Lapsiystävällinen kunta -toimintasuunnitelmassa Puumala määritteli 6 tavoitetta:
1. Lapsen oikeudet tunnetaan koko kunnassa
2. Lapset ja nuoret ovat aktiivisia toimijoita ja he osallistuvat suunnitteluun, kehittämiseen ja arviointiin
3. Jokaisella lapsella ja nuorella on ystäviä ja turvallisia aikuisia
4. Lapset ja nuoret ovat yhdenvertaisia eikä ketään syrjitä
5. Lapset ja nuoret kokevat olevansa arvokkaita
6. Lapsivaikutusten arviointi otetaan kaikessa päätöksenteossa käyttöön
UNICEF antoi seurantatapaamisessa vuonna 2020 palautetta, että toimintasuunnitelma on melko laaja ja siten vaikeasti seurattava tulosten näkökulmasta. Puumalassa haluttiin pitää toimintasuunnitelma kuitenkin melko väljänä: osa asioista ajateltiin tehtävän heti ja osa pidemmällä aikavälillä. Toimintasuunnitelmaa tehdessä ei ollut tiedossa koronaepidemiaa, joka vaikutti joidenkin toimenpiteiden toteutumiseen ja uusien syntymiseen.
Kuntastrategiassa on kirjattu yhdeksi painopistealueeksi lapsiperheet. Valtuuston hyväksymässä kuntastrategian hyvinvointipalvelujen toimeenpano-ohjelmassa on jokaisella vastuualueella nostettu lapset, nuoret ja perheet painopistealueeksi. Myös talousarvion kärkitavoitteina olivat vuonna 2020 lapsen oikeuksien tunnetuksi tekeminen, Lapsiystävällinen kunta -mallin kehittämissuunnitelman valmistuminen ja toteuttamisen aloittaminen, syrjinnän ja yksinäisyyden torjuntaan panostaminen sekä osallisuuden, kuulemisen ja kohtaamisen vahvistaminen. Puumalassa koettiin tavoitteiden toteutuneen yllättävän hyvin koronaepidemiasta huolimatta. Vuoden 2021 talousarvion kärkitavoitteina on hyvinvoinnin edistäminen, osallisuuden lisääminen, syrjinnän ja yksinäisyyden torjunta ja LYK-toimintasuunnitelman toteuttaminen.
Keskeiset toteutuneet toimenpiteet on koottu liitteeseen 3 (Puumalan vastaukset arviointitapaamisen raportointiin) kuluneen seurantakauden ajalta.
Suurimmiksi onnistumisiksi lapsen oikeuksien edistämisessä Puumalassa UNICEFin edustajat ja kunnan koordinaatioryhmä nostivat:
- Lasten kanssa työskentelevien ymmärrys lapsen oikeuksista on lisääntynyt. Lapsen oikeuksia työstettiin kaikkien koulun opettajien ja koulunkäynnin ohjaajien kanssa: pedagogisessa iltapäivässä henkilökunta työsti ja oivalsi miten lapsen oikeudet konkretisoituvat heidän omassa työssään koulussa.
- Lapsen oikeuksista oppivat kunnan kaikki esiopetus- ja peruskouluikäisten lapset. Lapsen oikeuksia käsiteltiin useampaan kertaan koulussa ja päiväkodissa. Koordinaatioryhmässä koettiin, että lapset ovat itse entistä paremmin oivaltaneet mitä lapsiystävällisyys on.
- Yhdenvertaisuuden ja haavoittuvammassa asemassa olevien lasten huomioiminen esimerkiksi, haja-asutusalueen harrastuskyytien, leikkipuistojen kesätoiminnan ja maksuttoman kesäruokailun ja maksuttoman varhaiskasvatuksen avulla. Kaikille ilmainen varhaiskasvatus on lisännyt osallistuvien lasten määrää, käytännössä kaikki vaka:n piirissä.
- Lapsen edun ja haavoittuvassa asemassa olevien lasten huomioiminen: koronapandemian etäkoulun aikana toteutettu ”lähiohjaus” tukea tarvitseville oppilaille. Koulussa järjestettiin muutaman tunnin lähiohjausta oppilaita, jotka syystä tai toisesta tarvitsivat erityistä tukea, vaikka heillä ei erityisen tuen päätöksiä ollutkaan. Toimenpiteessä ja tapaamisrajoitusten tulkinnassa punnittiin ja laitettiin etusijalle lasten ja nuorten edun näkökulma. Lisäksi erityisavustuksella tuettiin eniten tarvitsevia lapsia.
- Lasten ja nuorten osallisuuteen on kiinnitetty aiempaa enemmän huomiota. Koordinaatioryhmä koki, että puhuttaessa lapsista tai asioista, jotka sivuavat lapsia, haetaan kommentit lapsilta, katsotaan lasten kokemusta (eikä luoteta vain siihen mitä aikuiset luulevat lasten kokevan)
- Nuorisovaltuuston aktiivisen toiminnan ja lautakuntatyöskentelyn tukeminen ja nuvan avaaminen kaikille kiinnostuneille lapsille ja nuorille.
- Lasten ja nuorten harrastamisen kokonaismallin aikaansaaminen. Harrastustoiminnan kehittämisessä on huomioitu lasten osallisuus, toimijuus ja kyselyn kautta kerätyt ideat. Suunnitteilla on myös vertaisohjaajakoulutus, jossa nuoret pitävät toisilleen harrastuskerhoja.
- Harrastuskyydit koulun jälkeisestä harrastustoiminnasta klo 17 kauempana asuville lapsille. Toimenpiteessä on huomioitu alueellinen yhdenvertaisuus ja erityisen tuen tarve.
UNICEFIN SUOSITUKSET JA KANNUSTUKSET PUUMALALLE
Koordinaatiorakenteen osalta UNICEF
- kiittää koordinaatiorakenteen monipuolisuudesta
- kannustaa arvioimaan säännöllisesti koordinaatiorakenteen toimivuutta
- kannustaa varmistamaan edelleen lasten ja nuorten vahvan roolin koordinaatioryhmässä ja vahvistamaan sen toteutumista, että lapset ja nuoret arvioivat säännöllisesti toimintasuunnitelman toteutumista ja sekä kunnan lapsiystävällisyyttä
- kannustaa varmistamaan edelleen riittävät resurssit LYK-työn koordinointiin sekä koordinaattoreille, koordinaatioryhmälle että muille tarvittaville tahoille.
Tulevan Lapsiystävällinen kunta työn osalta UNICEF kannustaa
- jatkamaan edelleen koko kuntaa sitouttavaa LYK-kehittämistyötä. On tärkeää, että jatkossakin kehittämistyön tavoitteet linjataan yhteisesti koko kuntaa koskien ja yhteistä lapsiystävällisyyden tahtotilaa rakentaen.
- kiinnittämään tulevassa toimintasuunnitelman päivittämisessä erityistä huomiota tavoitteiden poikkihallinnollisuuteen, rakenteellisiin muutoksiin tähtäämiseen sekä kunnianhimon tasoon
- varmistamaan kaikissa toiminnoissa ja päätöksenteossa erityisesti haavoittuvassa asemassa olevien lapsen oikeuksien yhdenvertaisen toteutumisen.
- ottamaan ensimmäisiä askeleita lapsivaikutusten arviointityössä
- jatkamaan kunnan eri toimialat (muutkin kuin koulun henkilökunta) ja päättäjät tavoittavaa lapsen oikeuksien koulutus- ja perehdytystyötä
- jatkamaan ja tehostamaan edelleen LYK-kehittämistyön ja -toimenpiteiden sekä lapsen oikeuksien viestintää niin lapsille, muille kuntalaisille, kunnan viranhaltijoille kuin päättäjillekin. Erityisen tärkeäksi tunnistettiin päättäjien ja kuntalaisten ymmärryksen lisääminen siitä, mitä tarkoittaa lapsiystävällinen kunta ja että lapsiin panostaminen ei ole miltään muulta väestöryhmältä pois
Huomioitavaa
Lapsiystävällinen kunta -tunnustuksen edellytyksenä Puumalan kunnan on:
- sitouduttava siirtymään uudistetun LYK-mallin mukaiseen työskentelyyn eli ottamaan käyttöön digipalvelu, päivittämään nykytilan kartoitus (ent. alkukartoitus) UNICEFin nykyisen uudistuneen Lapsiystävällinen kunta -mallin indikaattorien mukaiseksi sekä kartoituksen tulosten myötä asettamaan päivitetyt LYK-työn tavoitteet ja toimenpiteet kunnalleen.
- Koordinaattori saa tunnustuksen myöntämisen jälkeen käyttäjätunnukset digipalveluun UNICEFilta ja hän luo muille koordinaatioryhmän jäsenille tunnukset. Ohjeet digipalvelun käyttöönottoon löytyvät täältä ja kaikki uuden mallin ohjeistukset www.lapsiystavallinenkunta.fi
- allekirjoitettava sitoumus yhteistyöstä UNICEFin ja kunnan välisestä yhteistyöstä Lapsiystävällinen kunta -mallissa. UNICEF edellyttää jatkossa sitoumuksen allekirjoittamista kaikilta mallissa mukana olevilta kunnilta. Sitoumus on saatavilla kunnan allekirjoitettavaksi Lapsiystävällinen kunta -digipalvelussa.
TUNNUSTUKSEN MYÖNTÄMINEN JA SEURAAVAT ASKELEET
Puumalan kunnan Lapsiystävällinen kunta -kehittämistyö vastaa tähänastisen Lapsiystävällinen kunta -mallin tavoitteita. Jatkossa UNICEF tulee kuitenkin edellyttämään kaikkien kuntien toimintasuunnitelmilta aiempaa rakenteellisempiin muutoksiin tähtäävää kehittämistyötä. UNICEF pyytää myös Puumalan kuntaa kiinnittämään tähän erityistä huomiota jatkotyössä ja seuraavaa toimintasuunnitelmaa laadittaessa.
Puumalan toiminnassa välittyy sitoutuminen ja yhteinen tahtotila lasten huomioimiseen ja halu ottaa lapsen oikeudet laajasti osaksi kunnan toiminnan suunnittelua. Lapsen oikeudet on nähty koko kunnan asiana ja niitä on edistetty läpi koko organisaation.
Suomen UNICEF myöntää Puumalan kunnalle ensimmäisen Lapsiystävällinen kunta -tunnustuksen. Tunnustuksen julkistuksen aikataulusta sovitaan yhteisesti lokakuun 2021 aikana.
Nyt myönnettävä tunnustus on voimassa kaksi vuotta, ja sen uusiminen edellyttää uudistetun Lapsiystävällinen kunta -mallin mukaisen kehittämistyön jatkamista edelleen.
UNICEF seuraa Lapsiystävällinen kunta -mallissa mukana olevien kuntien kehittämistyön etenemistä ja toimenpiteiden toteutumista vuosittain. Seuraava UNICEFin seurantatapaaminen sovitaan sitten kun Puumala on tehnyt uudenmallisen nykytilan kartoituksen ja luonnoksen toimintasuunnitelmasta. Arvio ajankohdasta on syksy 2022. Mikäli kehittämistyö on edennyt mallin kriteerien mukaisesti, seuraava mahdollinen UNICEFin Lapsiystävällinen kunta -tunnustus voidaan myöntää Puumalan kunnalle vuonna 2024.
Puumala on tällä hetkellä mallin ”toisella kierroksella”. Vuonna 2021 saadun Lapsiystävällinen kunta -tunnustuksen myötä toiminta lasten oikeuksien eteenpäin viemiseksi on jatkunut. Keväällä 2022 toteutettiin nykytilan kartoitus kunnan lapsiystävällisyyden tilasta. Kartoitus pohjautui lasten ja nuorten kokemustietoon, Lapsiystävällinen kunta -toimintamallin lapsenoikeusindikaattoreihin ja kunnassa jo olemassa olevaan tietoon lasten hyvinvoinnista. Nykytilan kartoituksen pohjalta Puumalan kunnan Lapsiystävällinen kunta -toimintamallin koordinaatioryhmä laati toimintasuunnitelman vuosille 2023–2025. Suomen Unicef hyväksyi 13.4.2023 Puumalan kunnan Lapsiystävällinen kunta -toimintamallin toimintasuunnitelman vuosille 2023–2025. Hyväksymisen jälkeen kunnalle mahdollistui toimintasuunnitelman toteuttamisen aloittaminen. Toimintasuunnitelma koostuu tavoitteista ja toimenpiteistä, jotka on koottu tiivistetysti tähän alla olevasta linkistä löytyvään julkaisuun. Huhtikuun 2023 lopussa pidettiin Suomen UNICEFin ja Puumalan LYK -koordinaatioryhmän 2. seurantatapaaminen meneillään olevan toimintasuunnitelman etenemisestä. Toiminta etenee tavoitteiden mukaisesti. Seuraava arviointi ajoittuu vuoden 2025 puoliväliin.
Puumalan kunnan Lapsiystävällinen kunta -toimintamallin toimintasuunnitelma vuosille 2023-2025