
Kyläturvallisuusilta

Puumalan Kyläturvallisuusilta
Etelä-Savon kyläturvallisuus -hanke on käynnistynyt, ja haluamme kutsua teidät mukaan rakentamaan entistä turvallisempia ja toimintakykyisempiä kyliä. Hanketta koordinoi Järvi-Suomen kylät ry yhteistyössä Etelä-Savon hyvinvointialueen pelastuslaitoksen kanssa. Tavoitteena on vahvistaa kylien varautumista, yhteisöllisyyttä ja kriisinkestävyyttä koko maakunnan alueella.
Järjestämme Puumalan Kyläturvallisuusillan, johon toivomme mukaan alueen kylä- ja yhdistystoimijoita sekä kunnan edustajia. Illan aikana kerromme hankkeesta, keskustelemme kylien tarpeista ja aloitamme yhteistyön rakentamisen. Toivoimme erityisesti kausiasukkaiden osallistumista
Osallistua voi myös teams-etäyhteyksin.
Puumalan ilta alkaa kunnan tervehdyksellä, jonka jälkeen kuulemme Etelä-Savon pelastuslaitoksen riskienhallintapäällikön Jani Jämsän alustuksen maakuntamme turvallisuustoimintaympäristöstä. Tämän jälkeen käymme läpi kyläturvallisuuttaa ja hankkeen mahdollistamia toimenpiteitä.
Tervetuloa mukaan rakentamaan entistä turvallisempia ja toimintakykyisempiä kyliä. Hankkeemme tavoitteena on vahvistaa kylien varautumista, yhteisöllisyyttä ja kriisinkestävyyttä koko maakunnan alueella.
Kyläturvallisuusilta – Puumala
📅 ti 9.6.2026
🕒 18.00
📍 Kunnantalo, valtuustosali, Keskustie 14, Puumala
Tilaisuus on maksuton ja avoin kaikille aiheesta kiinnostuneille. Tarjolla on myös kahvit.
Ilmoitattehan osallistumisestanne ennakkoon, jotta osaamme varautua tarjoiluihin. Tilaisuuteen on mahdollisuus osallistua myös etäyhteydellä. Voit ilmoittautua mukaan 9.6. klo 14 saakka täältä: https://jarvi-suomen-kylat-ry-lv.creamailer.fi/survey/rrnfpqcxtserf
Tapahtuman järjestäjänä Järvi-Suomen Kylät ry
Lisätiedot
Katja Kalenius
Projektipäällikkö
Etelä-Savon Kyläturvallisuus -hanke
p.041 326 0248
Järvi-Suomen Kylät ry
jarvisuomenkylat.fi
Etelä-Savon Kyläturvallisuus -hanke on rahoitettu Euroopan maaseuturahastosta 2023 –2027 ja rahoituksen on myöntänyt Itä-Suomen elinvoimakeskus.
Paluu