Eloisan kuntoutuksen puhelinpalvelut yhdistyvät

24 syyskuun, 2025

Kuntoutuksen puhelinpalvelut yhdistyvät yhteen numeroon

 

Etelä-Savon hyvinvointialueen kuntoutuspalveluiden puhelinnumerot tiivistyvät yhteen numeroon lokakuun alusta alkaen. Aiemmin käytössä oli kolme alueellista puhelinnumeroa. 1.10. alkaen kuntoutuspalvelut vastaa kaikille eteläsavolaisille yhdestä palvelunumerosta 015 351 2442. Soittoaikakin laajenee, soittaa voi jatkossa arkisin maanantaista perjantaihin klo 9–13.

 

Kuntoutuspalvelut tarjoavat fysiatrian palveluita, eli tuki- ja liikuntaelinsairauksien ja vammojen hoitoa, sekä terapiapalveluita, kuten fysio-, jalka-, toiminta-, puhe- ja ravitsemusterapeuttien vastaanottoa. Myös lääkinnällisen kuntoutuksen kuntoutusohjaajat työskentelevät kuntoutuspalveluissa.

Kuntoutuksen puhelinpalveluun voi soittaa yleistä ohjausta ja ajanvarausasioita varten. Myös ajanvarausten peruutukset ja mahdolliset siirrot onnistuvat puhelimitse.

 

1.10. alkaen kuntoutuspalveluiden Pieksämäen ja Savonlinnan palvelunumerot poistuvat käytöstä. Vanhentuvissa numeroissa on alkuvaiheessa nauhoitettu tiedote numerouudistuksesta ja soitonsiirto oikeaan numeroon.

 

Apuvälinepalveluilla sekä lasten puhe- ja toimintaterapeuteilla on edelleen omat palvelunumeronsa.

 

 

Lisätiedot:

 

Laura Reinikainen
Kehittämisasiantuntija, terapiapalvelut Savonlinna
laura.t.reinikainen@etelasavonha.fi
040 4870 397

 

Mirjami Kutvonen
Palveluesihenkilö, terapiapalvelut Mikkeli
Mirjami.Kutvonen@etelasavonha.fi
040 359 7972

 

 

Etelä-Savon hyvinvointialue

TIEDOTE

29.9.2025