Päivitetty 4.4.2022
Tältä sivulta löydä aina päivitetyn tiedon voimassa olevista ohjeistuksista ja rajoituksista. Toivomme tämän selkeyttävän palveluiden käyttämistä.
Kunta korostaa sitä, että tilojen käyttäjien tulee noudattaa hyvää käsi- ja yskimishygieniaa. Pyydämme tilojen käyttäjiä noudattamaan ohjeistusta sekä välttämään lähikontakteja. Mikäli kuulut riskiryhmään, harkitse tarkkaan osallistumista. Tautitilanne ei ole helpottamassa, vaikka rajoituksia on purettu. Tilojen terveysturvallisella käytöllä pyritään varmistamaan se, että harrastaminen voisi jatkua jälleen mahdollisimman normaalisti.
Yhtenäiskoulu
6. luokkalaisille ja sitä vanhemmille suositellaan vahvasti maskin käyttöä.
Koulun kerhotoiminta ja Harrastamisen Suomen mallin kerhot jatkuvat normaalisti. Vahva maskisuositus 6.-9.luokkalaisille koskee myös kerhotoimintaa.
Koulun ulkopuolisten henkilöiden (eli muut kuin koulun henkilökunta ja oppilaat) oleskelua koulun tiloissa ja pihalla vältetään koulun toiminta-aikaan.
Kirjasto
Puumalan kirjasto on osa Mikkelin seutukirjastoa ja noudattaa siten Mikkelin kaupungin ohjeistusta.
Kirjastolla tulee noudattaa turvavälejä, hyvää käsihygieniaa ja voimassa on vahva maskisuositus. Palveluaikana asiakkaalle annetaan maksutta maski pyydettäessä, jos asiakkaalta maski on unohtunut. Omatoimikirjasto on toiminnassa, koska myös omatoimiaikana pystytään terveysturvallisesti toimimaan/asioimaan.
Kunnantalo
Kunnantalo on avoinna normaalisti. Yhdistykset voivat varata tiloja normaalisti. Turvavälit tulee pitää. Kunnantalolla on vahva maskisuositus ja hyvästä käsihygieniasta tulee huolehtia.
Etätyöpisteitä voi varata.
Lisätiedot: Niina Kuuva, kunnanjohtaja, 050 3758541.
Yleiset hygieniavaatimukset voimassa kesäkuun loppuun saakka
Vaikka Itä-Suomen alueella ei tällä hetkellä ole voimassa rajoituspäätöksiä koronaviruksen leviämisen estämiseksi, on koko Suomessa edelleen voimassa yleisiä hygieniavaatimuksia koskeva tartuntatautilain pykälä 58 c. Se koskee kaikkia yleisölle avoimia ja asiakkaille ja osallistujille varattuja toimitiloja ilman erillistä viranomaispäätöstä, ja on voimassa 30.6.2022 asti.
Terveysturvallisuuden parantamiseksi tiloista vastaavien toimijoiden on
- järjestettävä asiakkailla ja osallistujilla mahdollisuus käsien puhdistamiseen
- annettava asiakkaille ja osallistujille toimintaohjeet riittävän etäisyyden ylläpitämisestä, käsien puhdistamisesta ja muista vastaavista käytännöistä, joilla estetään tartuntojen leviämistä
- tehostettava tilojen ja pintojen puhdistamista sekä
- järjestettävä asiakkaiden ja osallistujien oleskelu toiminnan erityispiirteet huomioon ottaen mahdollisimman väljästi.
Ravintoloita velvoittaa oma tartuntatautilain pykälänsä, jossa on vastaavat hygieniavaatimukset. Valtioneuvosto on kumonnut osittain asetuksen, joilla rajoitetaan ravitsemisliikkeiden toimintaa koronaepidemian vuoksi. Tämä tarkoittaa sitä, että anniskelua, aukioloaikaa, asiakasmäärää sekä istumapaikkoja koskevat ravintolarajoitukset poistuivat käytöstä koko maassa 1.3.2022.
Kunkin alueen voimassa olevat rajoitukset ja suositukset mm. kasvomaskien käytöstä löytyvät sairaanhoitopiirien verkkosivuilta
Lisätietoja
- aluehallintovirastojen usein kysyttyä koronasta -palsta (avi.fi)
- aluehallintovirastojen asiakaspalvelu, asiakaspalvelu@avi.fi
- Itä-Suomen aluehallintoviraston päätökset ja yleistiedoksiannot
- aluehallintoviraston blogikirjoitus:
Koronapäätökset syntyvät yhteistyössä lain, asiantuntija-arvioiden ja ohjauksen pohjalta (avi.fi)