Ladataan Tapahtumat
  • Tämä tapahtuma on mennyt.

Kaanon – kaunista kirkkolaulua Ukrainasta klo 18

31.03.23. | 18:00 - 19:00.

Neliäänisesti laulava kirkkolauluyhtye Kaanon tuo Suomeen jo kahdeksatta kertaa vaikuttavan, monipuolisen ohjelmiston. Mukana on sekä perinteistä ortodoksista kirkkolaulua, klassisia ukrainalaisia kuoroteoksia että pääsiäisen ajan lauluja. Ohjelmisto on aiemmissa konserteissa mukana olleille tuttu tyyliltään, mutta kuitenkin uusi ja varta vasten pääsiäisen teemoihin rakennettu. Pääsiäinen on ortodoksisen kirkon tärkein juhla ja konsertti tuo paljon aiemmista konserteista poikkeavaa materiaalia kuultavaksemme. Edellisten kiertueiden suosio on motivoinut ryhmän kevätkiertueelle Suomeen ja näin monen laulunystävän toive jälleen kuulla Kaanonia täyttyy.

Ryhmä on laulanut paljon yhdessä ja sen kuulee – äänet soivat saumattomasti ja puhtaasti yhteen ja tuovat loistavasti esiin musiikin arvon, perinteen ja voiman. Pyhän viikon tienoille, varhaiskevään heräämisen aikaan, Kaanon tuo äänillään kevään kirkkautta ja valoa. Seitsemän miehen laulussa on voimaa, mutta ei siitä herkkyyttäkään puutu!

Yhtyeen taiteellinen johtaja on Ievgen Valovenko

Paikka: Puumalan kirkko, Kirkkotie 1, 52200 Puumala

Aika: perjantai 31.3.2023 klo 18
Vapaa pääsy. Ohjelma 10 €.

Järjestäjät: Puumalan kulttuuripalvelut, Puumalan alueseurakunta

 

 

 


Paluu