Äänestä suosikkiasi osallistuvan budjetoinnin ehdotuksista!
Puumalan kunta on varannut 15 000 euroa vuoden 2026 osallistuvan budjetoinnin toteuttamiseen. Summan käyttöön on voinut esittää ehdotuksia kuka tahansa kuntalainen tai monipaikkainen henkilö tai yhteisö 26.1.-22.2.2026. Jatkovalmistelussa kunnan viranhaltijat ovat tarkastaneet ehdotusten toteuttamiskelpoisuuden ja kustannusarviot. Kaikki ne ehdotukset, jotka on mahdollista toteuttaa, on otettu mukaan äänestykseen. Kunnan omina töinä toteutettavat tai jo suunniteltuihin kokonaisuuksiin lukeutuvat ehdotukset on lueteltu erikseen.
Äänestys 22.3.-6.4.2026
Äänestää voi sähköisesti tämän linkin kautta tai kunnantalon asiointipisteessä (arkisin klo 9-15).
Jokainen kuntalainen tai monipaikkainen henkilö voi äänestää yhtä ehdotusta. Äänet, joista puuttuu äänestäjän tietoja, vilpilliset tai useamman kerran äänestäneet hylätään. Äänestykseen ei ole ikärajaa, vaan äänioikeus on kaikenikäisillä (lapset voivat äänestää aikuisen kanssa & yhteystiedoilla). Äänestäjien kesken arvotaan kaksi Puumala-tuotekassia.
Tulosten julkaisu ja toteutus
Kunnanhallitus päättää kokouksessaan 27.4.2026 yhden tai useamman eniten ääniä saaneen kohteen esitysten perusteella ja osallistuvan budjetin määrärahan puitteissa. Kohteen tai kohteiden toimeenpanijaksi valitaan se kunnan hallintokunta, jonka toimialaan ehdotus kuuluu tai kunnanhallitus nimeää monialaisen toimeenpanoryhmän.
Tulos julkaistaan kunnan nettisivuilla ja toteutettavan ehdotuksen esittäneeseen tahoon ollaan henkilökohtaisesti yhteydessä.
Tutustu ehdotuksiin ennen äänestämistä:
| Ehdotusnumero | Ehdotuksen sisältö | Kustannusarvio |
Ehdotus 2 | VihersuunnitelmaKukoistava kirkonkylä: erilaisia istutuksia lisäämällä, entisiä korostamalla ja laajentamalla, saisimme kirkonkylästä aiempaa kukoistavamman ja monipuolisemman. Ehdotan kirkonkylälle tehtäväksi uutta vihersuunnitelmaa ja sen toteuttamista. Jatkovalmistelu: Vihersuunnitelman laatiminen kt62 ja Keskustien lännenpuoleiselle alueelle oheisen aluerajauksen (* kuvaliite alla) mukaisesti. Vihersuunnitelmalla edistetään kirkonkylän ja sataman välisen yleissuunnitelman toteuttamista.
| 8 000 € |
Ehdotus 3 | Lupiinien kitkentääEhdotan, että osallistuvan budjetoinnin varoja käytettäisiin kesällä 2026 lupiinien kitkentään kunnan työntekijöiden ja kuntalaisten yhteisvoimin. Komealupiini on haitallinen vieraslaji, joka on levinnyt viime vuosina nopeasti myös Puumalan alueella. Jatkovalmistelu: A. Crowdsorsa – mobiilisovellus Kustannukset noin 7600 €
B. Lupiinien kitkentä omana versiona – Kitkijäporukat/henkilöt voi ilmoittautua Kustannukset 1 600 € | Toteutuksen vaihtoehto A. 7 600 € B. 1600 € |
Ehdotus 4 | Hurissalo-talon ovien sähkölukituksen toteuttaminenTarkoituksena on em. toiminnalla parantaa ja helpottaa tilojen käyttöä laajemmin paikkakunnalla asuvien sekä vapaa-ajanasukkaiden osalta. Perusteluina esitämme; nyt avain on ollut saatavilla vain kaupan aukioloaikoina, talvisin 1.9 – 30.4 ajalla arkisin 9-17 ja sunnuntaisin 12-18, sisältäen myös salikorttien myynnin. Samalla mahdollistetaan kulunseurannan toteuttaminen ja laajempi kausikorttien/tunnistekorttien käyttö helpottamaan palveluntarjoajaa sekä käyttäjiä. Mahdollistaa tarvittaessa atk-sovellutuksen käytön varauksiin. Talon uusittu kuntosali on saanut paljon uusia käyttäjiä alueella asuvista ja toispakkakuntalaisista, odotettavissa on, määrän uskotaan vielä lisääntyvän kesäaikana. Osallistumme talkootyöllä omarahoitusosuuteen. | 4 000 € |
Ei toteutettavissa olevat
- Koko Etelä-Savon hienoin ja kuuluisin kesäteatteri areena. (Ei jatkovalmisteluun, koska ei mahdu osallistuvan budjetoinnin budjettiin.)
- WC (puuvessa) kuntoradan varteen. (Ei osallistuvan budjetoinnin 2026 teeman mukainen.)
Muut kunnan omana työnä tehtävät ehdotukset:
- Seniorikotien kerhohuoneen kunnostustoimet ovat peruskunnostusta.

