Puumalan kunta ja Järvi-Saimaan Palvelut Oy allekirjoittivat sopimuksen vesihuollon operoinnista
Puumalan kunta ja Järvi-Saimaan Palvelut Oy allekirjoittivat 22.4.2025 sopimuksen vesihuollon operoinnista ja asiantuntijapalveluista. Yhteistyö käynnistyy 1.6.2025.
”Operointiyhteistyön tavoitteena on vesihuollon toimintavarmuuden vahvistaminen Puumalassa. Ylikunnallisella toimintamallilla halutaan saada tehokkaasti hoidettua myös varallaolo ja häiriötilanteisiin varautuminen”, Puumalan kunnanjohtaja Niina Kuuva kommentoi.
Järvi-Saimaan Palvelut Oy:n kautta toteutuvassa vesihuollon operointiyhteistyössä ovat mukana myös Juva, Rantasalmi ja Sulkava. Sopimuksen myötä Puumalan vesiliikelaitoksen johtaja Heikki Virta liittyy mukaan ylikunnalliseen vesihuollon ohjausryhmään, jonka puheenjohtajana toimii Järvi-Saimaan Palvelut Oy:n vesihuoltopäällikkö Anne Ruotsalainen.
“Vesihuollon kehittäminen on pitkäjänteistä toimintaa ja se edellyttää erikoisosaamista, jota pienten laitosten on yksin haastava ylläpitää ja kehittää. Vesihuoltolain uudistuksessakin tavoitellaan alueellisen yhteistyön lisäämistä. Operointiyhteistyö on tähän oiva väline. Järvi-Saimaan Palveluilla on rautaisten osaajien vesitiimi ja iloitsemme siitä, että saamme nyt Puumalan mukaan.” kommentoi Järvi-Saimaan Palvelut Oy:n toimitusjohtaja Jyri Eskelinen.
Sopimuksen myötä realisoituu yksi tutkimuskohde Etelä-Savon maakunnan tammikuussa julkaistusta vesihuoltosuunnitelmasta 2040. Etelä-Savon maakuntaliitto ja Etelä-Savon ELY-keskus vetämässä suunnittelussa tutkittiin mm. vesilaitosten välisen operointiyhteistyön mahdollisuuksia. Suunnitelman tiedote löytyy täältä.
Vuonna 2014 toimintansa aloittanut Järvi-Saimaan Palvelut Oy on tuottanut Puumalan kunnalle vuosien varrella kaavoituspalveluita erilaisiin kohteisiin. Vuonna 2023 yhteistyö laajeni ateria- ja puhtauspalveluihin ja nyt myös vesihuollon operointiin. Järvi-Saimaan Palvelut Oy:n omistavat Juvan, Rantasalmen, Sulkavan, Puumalan ja Mäntyharjun kunnat sekä Etelä-Savon hyvinvointialue.
Kuva: Järvi-Saimaan Palvelut Oy