Millaista matkailua Mikkelin seudulle halutaan? Asukkaiden näkemyksiä kartoitetaan uudella kyselyllä
Miten matkailu näkyy paikallisten arjessa, mitä hyvää se tuo mukanaan – ja missä olisi parannettavaa? Mikkelin seudun asukkaat kutsutaan kertomaan näkemyksensä matkailusta ja sen tulevaisuudesta. Lokakuun loppuun avoinna olevan kyselyn tuloksia hyödynnetään alueen matkailun kehittämisessä.
Mikkelin seudulla käynnistyy matkailun asukaskysely, joka on suunnattu Mikkelin, Hirvensalmen, Juvan, Kangasniemen, Mäntyharjun ja Puumalan asukkaille.
Kyselyssä matkailua tarkastellaan paikallisten asukkaiden näkökulmasta. Siinä selvitetään muun muassa matkailun koettuja hyötyjä ja haittoja, näkemyksiä matkailijamäärien kehityksestä sekä sitä, mihin matkailun kehittämisessä pitäisi tulevaisuudessa panostaa.
Samalla halutaan nostaa esiin Mikkelin seudun vahvuuksia asukkaiden silmin. Mitkä paikat, kokemukset ja paikalliset erityispiirteet ovat sellaisia, joista asukkaat ovat ylpeitä ja jotka he toivoisivat myös matkailijoiden löytävän?
– Matkailua kehitetään matkailijoille, mutta samalla sitä kehitetään alueella, joka on meille ennen kaikkea koti ja elinympäristö. Siksi haluamme kuulla suoraan asukkailta, miten matkailu näkyy heidän arjessaan, mitä hyvää se tuo mukanaan ja mitä voisimme tehdä paremmin, sanoo Kestävän matkailun kehittäminen -hankkeen projektipäällikkö Hanna Airas Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy:stä.

Matkailun hyödyt ja haasteet halutaan näkyviksi
Asukkaiden osallistaminen on tärkeä osa vastuullisen matkailun kehittämistä. Visit Finland suosittelee matkailualueita seuraamaan paikallisten kokemuksia matkailun vaikutuksista ja ottamaan asukkaat mukaan kehittämistyöhön. Mikkelin seudulla kyselyn tuloksia hyödynnetään kestävän matkailun kehittämisessä ja alueen Sustainable Travel Finland (STF) -työssä.
Kyselyllä selvitetään, kokevatko asukkaat matkailun tukevan esimerkiksi alueen palveluita, työpaikkoja, elinvoimaa, kulttuuria ja virkistysmahdollisuuksia. Samalla kartoitetaan mahdollisia haittavaikutuksia, kuten ruuhkaisuutta, luonnon kulumista, palveluiden kuormittumista tai vaikutuksia asumiseen.
– Meille on yhtä arvokasta kuulla siitä, mikä toimii, kuin siitä, mikä herättää huolta. Kun tunnemme matkailun vaikutukset asukkaiden näkökulmasta, voimme tehdä parempia valintoja ja kehittää matkailua tavalla, joka vahvistaa sekä alueen elinvoimaa että hyvää arkea täällä, Airas sanoo.

Jokainen vastaus rakentaa kuvaa Mikkelin seudun matkailusta
Kyselyn tuloksia tarkastellaan koko Mikkelin seudun tasolla ja mahdollisuuksien mukaan myös kunnittain. Tulokset kootaan kyselyn päätyttyä, esitellään alueen kunnille ja niitä hyödynnetään Mikkelin seudun matkailun tulevassa kehittämistyössä.
Kyselyyn vastaaminen vie noin 7–10 minuuttia, ja siihen voi vastata suomeksi tai englanniksi. Kysely on avoinna 31.10.2026 klo 23.59 saakka.
Kysely: https://link.webropolsurveys.com/S/E559254B0A22773E
Kyselylinkki julkaistaan myös Mikkelin, Hirvensalmen, Juvan, Kangasniemen, Mäntyharjun ja Puumalan omissa viestintäkanavissa. Asukkaita kannustetaan seuraamaan oman kuntansa verkkosivuja ja sosiaalisen median kanavia sekä osallistumaan kyselyyn lokakuun loppuun mennessä.
Kyselyyn vastanneet voivat halutessaan osallistua kahden, noin 50 euron arvoisen paikallisista herkuista kootun herkkukorin arvontaan. Arvontaan tarvittavat yhteystiedot kerätään erillisellä lomakkeella, joten kyselyvastaukset säilyvät anonyymeina.
Kyselyn toteuttaa Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy Kestävän matkailun kehittäminen -hanke yhteistyössä Mikkelin seudun kuntien kanssa.
Kestävän matkailun kehittämisen kokonaisuus toteutetaan vuosina 2026–2027, ja sen toteuttajana toimii Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy. Toimintaa rahoitetaan Euroopan unionin Oikeudenmukaisen siirtymän rahastosta (JTF) osana Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027-ohjelmaa, ja rahoittavana viranomaisena toimii Etelä-Savon maakuntaliitto.
Lisätietoja
Hanna Airas
Projektipäällikkö, kestävän matkailun kehittäminen
Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy
puh. 050 3296 560
hanna.airas@mikseimikkeli.fi
in English
How do you experience tourism in your municipality? Share your views and enter our local delicacies prize draw!
What benefits does tourism bring to our region – and what could we do better? Our resident survey gathers local views on the impacts of tourism and how tourism should be developed in the future.
The results will support sustainable tourism development in the Mikkeli region.
The survey is open to residents of Mikkeli, Hirvensalmi, Juva, Kangasniemi, Mäntyharju and Puumala. It is anonymous and takes approximately 7–10 minutes to complete.
Complete the survey by 31 October 2026 at 23:59 https://link.webropolsurveys.com/S/E559254B0A22773E
Respondents can enter a prize draw to win one of two local delicacies gift baskets worth approximately €50 each.
The survey is conducted by the Sustainable Tourism Development project of Mikkelin Development Miksei Ltd. in cooperation with the municipalities of the Mikkeli region.
