Puumalan kunnan liikuntapalvelujen perinteinen palautekampanja on 8.-26.1.2025. Tänä vuonna keskitytään liikuntapalveluihin ja liikuntapaikkoihin yleensä sekä kerätään ideoita Puumalaan perhepuiston rakentamiseen.
Perhepuisto rakennetaan keväällä 2025 seurakuntatalon parkkipaikan ja Vanhan Puumalantien/Keskustien väliselle alueelle. Perhepuistosta halutaan tehdä kaikenikäisille mukava liikkumaan ja leikkimään houkuttava puisto, joka täydentää koulun piha-alueen lähiliikuntapaikan välineistöä. Mitä perhepuistossa mielestäsi kuuluisi olla, jotta siellä voi liikkua monipuolisesti? Tarvitseeko alue myös aitaa ympärilleen, istutuksia tai paikkaa eväiden syöntiin? Perhepuistolle etsitään myös Puumala-aiheista teemaa ja ainutlaatuista puumalalaista nimeä.
Puumalan kunnan liikuntapalvelujen osalta kerätään palautetta, ruusuja, risuja ja toiveita liikuntatoiminnasta, -tapahtumista ja -ryhmistä, liikuntamahdollisuuksiin liittyvästä tiedotuksesta sekä kaikesta muustakin liikuntaan liittyvästä. Palautetta voi antaa myös liikuntapaikoista.
Mielipiteesi voit kirjoittaa internetissä padlet-seinälle sekä kunnantalon aulan ja urheiluhallin käytävän palautelaatikkoon. Padlet on helppokäyttöinen virtuaalinen seinä, johon voi lisätä muistilapun ruudun oikeassa alareunassa olevaa + merkkiä painamalla. Muiden kirjoittamia kommentteja voi myös kannattaa peukun kuvalla. Kirjallista palautetta on mahdollista antaa myös jättämällä perinteiseen tyyliin paperille kirjoitettu viesti, jonka voi pudottaa urheiluhallin käytävällä tai kunnantalon aulassa olevaan palautelaatikkoon.
Tästä pääset ideoimaan perhepuistoa.
Tästä pääset antamaan palautetta liikuntapalveluista.
Kaikki palautteet käsitellään kunnan liikuntapalveluissa ja LIITO-työryhmässä. Perhepuistotyöryhmä perehtyy perhepuistoa koskeviin ideoihin ja mielipiteisiin.
Annettua palautetta käytetään liikuntapalvelujen ja liikuntapaikkojen toimintaan ja kehittämiseen sekä perhepuiston suunnitteluun. Palautteesta tehty yhteenveto on myös myöhemmin keväällä luettavissa kunnan nettisivuilla. Jos antamaansa palautteeseen haluaa henkilökohtaisen vastauksen, on paperilla annettuun viestiin liitettävä nimi ja yhteystiedot. Henkilökohtaisen vastauksen palautteeseen saa myös, jos sen lähettää sähköpostilla vapaa-aikasihteerille (virpi.tuovinen(at)puumala.fi).