Siltakemmakoiden järjestelyt keskustassa

23 heinäkuun, 2026

Tiedote Siltakemmakoiden järjestelyistä

Puumalan kesän isointa tapahtumaa, Etelä-Savon suurinta festivaalia, Siltakemmakoita juhlitaan jälleen elokuun ensimmäisenä viikonloppuna 30.7.-1.8.2026.

Pian festivaalialue yhtenäiskoulun kentällä sekä koko Puumala täyttyvät iloisista kemmakkakävijöistä. Siltakemmakat on koonnut juhlakansaa yhteen Puumalassa jo 31 vuoden ajan!

Olemme kiinnittäneet huomiota aiempaan palautteeseen ja tehneet muutoksia järjestelyihin Puumalan keskustassa taataksemme entistäkin paremman tapahtuman kaikille.

Tänä vuonna pysäköintialue Puumalan sillan alla suljetaan kokonaan leiriytymisen ja häiriökäyttäytymisen ehkäisemiseksi. Pysäköintipaikat suljetaan ke 29.7. klo 7 – ma 3.8. klo 9. Pysäköinti myös kadunvarsipaikoille sillan alla on kielletty tänä aikana. Tie on käytössä ainoastaan läpiajoa varten Niementien ja Liisankujan välillä.

Veeran rannassa pysäköintialueella leiriytyminen ja yöpyminen on kielletty.

Tapahtuman paikoitusalue järjestetään koirapuiston tontin niitylle Rinnetien ja Keskustien risteyksessä. P-paikalla saa yöpyä maanomistajan eli Puumalan kunnan luvalla. Tarkoitus on ehkäistä luvatonta leiriytymistä yksityisille maille keskustassa. Koirapuisto ei ole käytössä tapahtuma-aikana 30.7.-2.8.2026.

Bajamajoja löytyy linja-autoaseman kohdalta ja koirapuiston P-alueelta.

Pyydämme juhlakansaa huomioimaan kotirauhan ja kunnioittamaan yksityisiä alueita sekä omaisuutta.

Kunnioitathan luontoa myös tapahtuma-aikana ja laita aina roskat roskiksiin.

Taksien paikka paikka on linja-autoasemalla kierrätyspisteen luona. Taksiasiakkaiden jättäminen on mahdollista Kirkkotielle, samoin ennakkoon tilattujen taksien odottaminen max. 15 min.

Linja-autoasemalla on kemmakkabussien pysäköintipaikka, rajatulla alueella ei muuta pysäköintiä.

Puumalan sillan hissitorni suljetaan tapahtuma-aikana öisin to-la klo 22-06. Su aamuna avataan klo 8.

Puumalan urheiluhallin kuntosali on suljettu 29.7.-1.8.2026 ja liikuntasali on suljettu 29.7.-2.8.2026. Tämän välisen ajan tapahtumakäytössä. Tenniskentät ovat käytössä ti 28.7. saakka ja jälleen su 2.8. alkaen. Liikuthan varoen yhtenäiskoulun & urheiluhallin pihapiirissä tapahtuma-alueella. Pidä riittävä etäisyys työkoneisiin rakennus- ja purkuaikoina ma-ti 27.-28.7. sekä su-ma 2.-3.8.

Perhepuisto on auki 31.-2.8. klo 9-16.

 

Katso Siltakemmakoiden tapahtumainfo, ohjelma, kuljetukset & varaa liput: www.siltakemmakat.com

Visit Puumala – majoitus, ravintolat, nähtävyydet: visitpuumala.fi

Puumalan tapahtumakalenteri – katso kaikki menovinkit: puumala.fi/tapahtumat

Satama & venepaikat: puumala.fi/matkailu-ja-satama/satama/

 

Tehdään yhdessä onnistunut tapahtuma ja Puumalan kesän isoin juhlaviikonloppu – hauskoja kemmakoita!

Yhteistyössä

Puumalan kunta & Sky-Bar Ravintolat Oy