
Venetsialaisten ilotulituksista on ilmoitettava etukäteen Etelä-Savossa
Elokuun viimeisenä viikonloppuna vietetään jo perinteeksi tulleita venetsialaisia. Venetsialaiset ovat veneily- ja mökkeilykauden päätösjuhla, jota juhlistetaan esimerkiksi ulkotulilla ja ilotulitteilla. Ilotulitukseen on haettava lupa etukäteen. Myös merkittävästi savua muodostavasta avotulesta on tehtävä ilmoitus pelastusviranomaiselle.
Jos suunnitelmissa on ampua ilotulitteita yksityisesti Etelä-Savon alueella, siitä on ilmoitettava pelastusviranomaiselle viimeistään viisi vuorokautta ennen ampumisajankohtaa. Ilotulitusnäytöksistä on puolestaan ilmoitettava poliisille vähintään 14 vuorokautta etukäteen.
- Ilotulitteita saa ampua ilman pelastusviranomaiselle tehtyä erillistä ilmoitusta vain 31.12. klo 18 ja 1.1. klo 02 välisenä aikana.
- Ilotulitusajan ulkopuolella ilotulitteiden ampumisesta tulee ilmoittaa pelastusviranomaiselle vähintään 5 vuorokautta ennen ilotulitteiden ampumisajankohtaa.
- Ilotulitusta ei saa järjestää maastopalovaaran aikana tai jos olosuhteet ovat muuten otolliset tulipalon syttymiselle, esimerkiksi kuivuuden tai tuulen vuoksi.
- Ilotulitus ei saa aiheuttaa vaaraa ihmisille, omaisuudelle, ympäristölle, eläimille tai liikenteelle.
- Ilotulitteiden käytössä tulee noudattaa valmistajan ohjeita ja suojalaseja. Ampumisesta syntyneet jätteet on siivottava jälkikäteen.
- Ilmoituslomake ja tarkemmat ohjeet löytyvät pelastustoimen verkkosivuilta: https://pelastustoimi.fi/asiointi/lomakkeet/ilmoitus-ilotulituksesta
Ilmoituksen käsittelystä peritään 74 euron maksu. - Ammattilaisen järjestämiin ilotulitusnäytöksiin julkisissa yleisötilaisuuksissa luvan myöntää poliisi. Ilmoitus on tehtävä vähintään 14 vuorokautta etukäteen. Lisätietoja on poliisin verkkosivuilla: https://poliisi.fi/ilmoita-ilotulitusnaytoksesta
Avotulenteko on sallittua, jos maastopalovaroitus ei ole voimassa, eivätkä olosuhteet, kuten kuivuus ja tuuli, altista tulen leviämiselle. Merkittävästi savua muodostavista avotulista on aina tehtävä ilmoitus pelastusviranomaiselle. Alkusammutusvälineet on varattava lähistölle ja vahdittava, ettei tuli pääse karkaamaan. Tulentekoilmoituksen voi tehdä pelastustoimen verkkosivuilla: https://pelastustoimi.fi/asiointi/lomakkeet/ilmoitus-tulenteko
Lisätietoja:
riskienhallintapäällikkö Jani Jämsä, Etelä-Savon pelastuslaitos / Etelä-Savon hyvinvointialue, p. 040 129 5196, jani.jamsa@pelastustoimi.fi
Tiedote pelastuslaitoksen sivuilla:
https://pelastustoimi.fi/-/venetsialaisten-ilotulituksista-on-ilmoitettava-etukateen